mä lupaan nähdä sut vielä niin kuin oletkin

On olemassa sellaisia hetkiä, joskus jopa päiviä, jolloin ajattelen itseäni kaikin tavoin erinomaisena, kauniina ja nätin vartalon omaavana. Viimeisen puolen vuoden aikana ne hetket ovat kadonneet hitaasti, mutta pelottavan varmasti. En tiedä minne ne menevät, mutta en osaa nähdä itseäni enää viehättävänä.

Nauran hiljaa itsekseni sille, että muut tosiaan luulevat että olen menossa parempaan. Pidän omaa show’tani pystyssä, katsokaa kuinka kuuma olen, enkö olekin kaunis, oi voi, kaikki rakastavat minua. Esitän parhaiden taitojeni mukaan erittäin itsetietoista ihmistä mutta rehellisesti sanottuna en näe enää yhtäkään syytä sille, miksi joku pitäisi minua kauniina tai hyvän näköisenä.

Syy, miksi kirjoitan tästä, on se, että tämä syvä itseinho alkaa olla jokapäiväinen tila. Mikään ei auta siihen, ei meikkaaminen, hiusten kihartaminen, uudet vaatteet ja muiden vakuuttelut.

Koko painosekoilu ja laihduttaminen alkoi kun suunnilleen ala-asteen lopussa tajusin että en olekaan niin kaunis kuin muut tytöt ja minua varmaan kiusataan sen takia. Kun ei naamalleen mitään voi, pitää yrittää saada vartalostaan virheetön.

Siispä edelleen, viiden vuoden jälkeenkin, pakko laihtua.